fbpx

Motivaatio ja elämäntapamuutos – näin sinäkin onnistut

Motivaatio ja elintapojen muutos

Elämäntapamuutos vaatii motivaatiota, ei itsekuria

Moni ajattelee, ettei omaa tarpeeksi itsekuria tehdäkseen elämäntapamuutoksen. Tosiasiassa kyse on oikeanlaisen motivaation puuttumisesta. Motivaatio on keskeinen osa ihmisen käyttäytymistä ja sen avulla pääsemme tavoitteisiimme. Motivaatio voidaan jakaa sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon, jotka vaikuttavat eri tavoin käyttäytymiseemme. Elämäntapamuutos ja painonhallinta onnistuvat parhaiten, kun löydät oman sisäisen motivaatiosi muutokseen.

Epäonnistuneet laihdutuskuurit

Painoni alkoi nousemaan, kun aloitin vakavaan sairauteen käytetyn lääkkeen syömisen reilu 10 vuotta sitten. Terveydenhuollossa asiaan kiinnitettiin huomiota ja painoani ryhdyttiin seuraamaan. Rivien välissä kehotettiin tekemään asialle jotain. Olin tietenkin tietoinen ylipainon aikaansaamista haitallisista terveysvaikutuksista. Kukapa ei olisi? Kaikesta tiedosta huolimatta en pystynyt muuttamaan elintapojani terveellisempään suuntaan. En kuitenkaan ymmärtänyt, miksi en kyennyt tekemään muutosta parempaan suuntaan, vaikka omasta mielestäni halusin itsekin muutosta.

Ulkoinen motivaatio ei tuo pitkäaikaisia tuloksia

Tutustuin personal trainer-opinnoissani käyttäytymistieteen perusteisiin ja motivaatioon. Ja tajusin, mikä oli ollut ongelman ydin. Ja se on tämä: Motivaatiota ei voi toinen ihminen antaa tai määrätä valmiina, vaikka sitä usein toivotaan. Järkevä laihduttaminen lähtee aina omasta halusta muuttua. Terveydenhuollon ammattilaiset olivat kehottaneet minua laihduttamaan. Mutta koska elintapojen muutoksen ”motivaatio” tuli ulkopuolelta, se ei toiminut. Painon putoaminen itsessään ei ollut minulle tärkeää. Siksi epäonnistuin kerta toisensa jälkeen terveellisen syömisen aloittamisessa. Toisin sanoen toisen kehotuksesta tehty muutos ei useimmiten toteudu tai jos toteutuu, niin vain lyhyen aikaa. Tutkimustenkin mukaan pelkkiin ulkoisiin kannustimiin, kuten palkkioihin perustuva motivaatio voi toimia lyhyellä aikavälillä, mutta se on osoittautunut tehottomaksi pitkäaikaisessa painonhallinnassa.

Näin elintapamuutokseni alkoi sujumaan

Aloin miettimään, mitkä syyt aloittaa terveellinen syöminen tuntuisivat omakohtaisilta ja juuri minulle tärkeiltä. Pitkän pohdinnan jälkeen löysin vastauksen. Minulle tärkeitä asioita olivat iltaisin esiintyvä väsymys ja terveyteni iäkkäämpänä. Väsymys voi johtua useasta eri syystä ja näin oli myös minun kohdallani. Mutta puutteellinen ruokavalioni ei ainakaan auttanut asiaa. Minua harmitti etenkin se, että iltaisin en jaksanut harrastaa mitään. Jaksoin juuri ja juuri tehdä työni. Illalla makasin vain sohvalla ja herkkuja meni.

Toinen syy oli se, että olin huolissani terveydestäni vanhempana. Minulla oli diagnosoitu kakkostyypin diabetes ja olin saanut siihen lääkityksen. Tästä olin huolissani, koska isäni sokeutui vanhoilla päivillään diabeteksen takia. En missään nimessä halunnut itselleni samaa. Väsymykseen voi vaikuttaa muun muassa välttämällä nopeita hiilihydraatteja, kuten sokeria. Diabetekseen voi vaikuttaa laihtumalla ja paino lähteekin laskusuuntaan, kun alkaa syömään ravitsemussuositusten mukaisesti.

Nämä kaksi syytä olivat motivaationi lähteenä ja voin kertoa, että tämän jälkeen lähti Lyyti kirjoittamaan! Sain aloitettua terveellisen syömisen ja sillä tiellä olen edelleen. Painokin laskee hiljalleen. Ryhdyin kohentamaan ruokavaliotani itseäni varten ja itselleni tärkeistä syistä. Matkan varrella tarvitaan tietenkin muitakin tukikeinoja, mutta alkumotivaation löytyminen oli minulle kuin puuttuvan avaimen löytyminen. Ilman sitä hommasta ei tullut yhtikäs mitään.

Sisäinen motivaatio perustuu itselle arvokkaisiin asioihin

Sisäinen motivaatio kumpuaa itselle arvokkaista asioista. Olemme valmiimpia ponnistelemaan ja näkemään vaivaa sellaisten asioiden eteen, jotka koemme henkilökohtaisesti merkityksellisiksi. Tutkimukset osoittavat, että sisäinen motivaatio on erityisen tärkeä pitkäaikaisen painonhallinnan kannalta. Kun ihminen kokee aidosti muutoksen omakseen ja tekee valintoja omista lähtökohdistaan, on todennäköisempää että muutokset jäävät pysyviksi. Elämäntapamuutos ja painonhallinta onnistuvat parhaiten, kun löydät omat henkilökohtaiset syysi muutokseen. Nyt kehotankin sinua pohtimaan seuraavaa: mikä saisi sinut motivoitumaan muuttamaan syömistäsi pysyvästi terveellisemmäksi? Millaista elämää sinä haluaisit elää? Huomenna, ensi kuussa tai ensi vuonna?

Some suoltaa meille ulkoisen motivaation lähteitä

Muista kuitenkin, että sosiaalinen media suoltaa meille monenlaisia terveyteen ja varsinkin ulkonäköön liittyviä tavoitteita ja. On siksi ymmärrettävää, että monet ottavat nämä omiksi arvoikseen. Näistä voikin motivoitua, mutta vain lyhyeksi aikaa. Oma kokemukseni on, että mikään ei todellisuudessa muuttunut pääni sisällä ennen kuin löysin itselleni tärkeät arvot ja sitä kautta motivaation tehdä muutos. Itselle täytyy olla kristallinkirkasta, mitä haluaa ja miksi haluaa. Muuten pysyvän muutoksen saavuttaminen on vaikeaa.

Ratkaisu sisäisen motivaatiosi herättelyyn

Pysyvä elämäntapamuutos ja painonhallinta onnistuvat vain kestävän sisäisen motivaation avulla. Jos tunnistat itsesi tästä artikkelista ja haluat löytää oman sisäisen motivaatiosi muutokseen, Motivaatiobuusti-minivalmennus on juuri sinua varten. Tässä valmennuksessa opit helpon mutta tehokkaan psykologisen menetelmän, jonka avulla jaksat jatkaa eteenpäin myös silloin, kun motivaatio uhkaa hiipua. Motivaatiobuusti sopii sinulle, joka haluat tehdä terveellisen elämäntapamuutoksen ja kaipaat apua sisäisen motivaatiosi löytämiseen. Aloita matkasi kohti pysyvää muutosta jo tänään – tutustu Motivaatiobuustiin ja ota ensimmäinen askel kohti tavoitteitasi!. Lue lisää Motivaatiobuustista ja varaa paikkasi valmennukseen tästä.

Jätä kommentti

Tässä blogissa saa kommentoida. Muistathan hyvät tavat. Poistan jälkikäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä laittomat sisällöt.  Arvostan eniten sellaista kritiikkiä, joka annetaan omalla nimellä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *