fbpx

Rantakuntoon kesäksi! Miksi pikadieetti houkuttelee?

Rantakuntoon kesäksi! Miksi pikadieetti houkuttelee?

Kevät on pikadieettien kulta-aikaa

On taas se aika vuodesta. Somekanavat pullistelevat laihdutuskuurimainoksia. Kesäksi bikinikuntoon! Polta tehokkaasti rasvaa neljässä viikossa näillä ohjeilla! Fat burning challenge! Asia ihmetyttää minua, koska tiedetään, että useimmilla paino palaa entisiin lukemiinsa ja monesti ylikin pikakuurien jälkeen. Onkin hyvä bisnes myydä samalle asiakkaalle joka kevät uusi pikakurssi, kun pohjalla olevaa ongelmaa ei ratkaista pitkäkestoisesti. Ongelma on edessä vuodesta toiseen. Monet muutkin tietävät pikakuurien tehottomuuden pitkällä aikavälillä. Ne käyvät kuitenkin kaupaksi. Miksi?

Painonpudotuksen nopeus motivoi

Yksi syy on varmasti hetkellinen ja voimakas onnistumisen tunne. Kukapa ei tykkäisi onnistumisen tunteesta? Pikadieetillä kilot karisevat nopeasti. Nopeasti syntyvä onnistumisen tunne ruokkii motivaatiota ja intoa riittää. Jos taas ryhtyy korjaamaan syömistottumuksiaan askel kerrallaan terveelliseen suuntaan, tuloksia ei näy painossa välttämättä edes viikoissa, vaan aika lasketaan kuukausissa. Tämä saa elintapojen muutoksen kuulostamaan tylsältä, vaikka näin ei ole. Pienin askelin edetessäkin voi kokea onnistumisen iloa jokaisen eteenpäin vievän askeleen jälkeen.

Sitoutuminen vain lyhyeksi ajaksi on helpompaa

Toinen syy on, että pikadieetit ovat yleensä lyhyitä, jolloin niihin sitoutuminen on helppoa. Dieetillä on aina alku ja loppu. Pikana piukaksi! Täydellinen elintapojen muutos 8 viikossa! Todellinen ja pysyvä elintapojen muutos vaatii siihen sitoutumista loppuelämän ajaksi. Monilla on käsitys, että syömisen muuttaminen terveellisemmäksi tekee elämästä kärsimystä. Ei enää koskaan lempiruokia. Ei enää koskaan herkkuja. Näin ei asia todellisuudessa ole. Pysyvän painonhallinnan kulmakivi on joustava suhde syömiseen ja siihen mahtuu mukaan lempiruokia ja herkkuja kohtuudella.

Suuret tavoitteet tuntuvat hyviltä

Kolmanneksi tulee mieleen se, että suurten tavoitteiden asettaminen tuntuu hyvältä. Suunnitelma pudottaa 10 kiloa kahdessa kuukaudessa tuntuu todella hyvältä. Mutta onko se realistinen suunnitelma? No ei. Koska 10 kiloa ei ole kerääntynyt kehoon kahdessa kuukaudessa, ei ole realistista suunnitella sen määrän eroon pääsemisestäkään kahdessa kuukaudessa. Kymmenen kilon katoaminen kahdessa kuukaudessa vaatii valtavan määrän ponnistelua. Jos taas asettaa tavoitteensa realistisesti, ei tarvitse juurikaan ponnistella, vaan muutokset syömisessä solahtavat arkipäivään tasaisesti yksi kerrallaan.

Markkinointi vaikuttaa ajattelutapaamme

Edelliseen liittyy myös pikaratkaisujen markkinointityyli, joka ruokkii luonnostaan kärsimätöntä ihmistä. Lupaukset ovat suuria, nopeita tuloksia luvataan huoletta. Tästä syntyy se harhakuva, että jos paino ei katoa pikavauhtia, on epäonnistunut laihdutusyrityksessään. Painon pudottaminen on maraton, ei pikamatka. Tai oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että painon pudottaminen on monta maratonia peräkkäin. Kun painoa pudottaa syömällä terveellisesti, painon putoaminen tapahtuu hyvin hitaasti. Tämä turhauttaa toisinaan, minuakin. Matkan varrella on helpompia ja vaikeampia osuuksia. Kun on vaikeaa, tukea kannattaa hakea lähipiiristä ja samanhenkisiltä ihmisiltä.

Elintapamuutoksessa opitaan uusia taitoja

Kun painon pudotusta toteutetaan rauhallisesti askel kerrallaan, matkan varrella opitaan taitoja, joita käytetään koko loppuelämän ajan. Pikadieetillä näitä taitoja ei opita, ja siksi monet palaavatkin kuurin jälkeen takaisin vanhoihin syömistottumuksiin. Omaan elämään sopivan syömisrutiinin luominen on hidasta. Valmiin ruokalistan mukaan syöminen on helppoa, ja on inhimillistä, että sellainen houkuttelee. Mutta ikävä totuus on, että et voi syödä loppuelämääsi jonkin toisen ihmisen antaman listan mukaan. Kun opit taidot soveltaa terveellistä syömistä omaan elämääsi sopivalla tavalla, pääset tavoitteeseen. Et ehkä kuukaudessa, mutta pysyvästi.

Jätä kommentti

Tässä blogissa saa kommentoida. Muistathan hyvät tavat. Poistan jälkikäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä laittomat sisällöt.  Arvostan eniten sellaista kritiikkiä, joka annetaan omalla nimellä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *