fbpx

Kävelyharrastuksen voi aloittaa aina – Syksyedition

Kävely on helppo aloittaa

Kävely on liikuntalajeista helpoin aloittaa. Muita varusteita et tarvitse kuin kävelyyn soveltuvat kengät. Kävelyyn on omat kenkämallinsa, mutta juoksulenkkareilla pärjää ihan hyvin niilläkin. Kävely on ilmaista eikä kuormita niveliä samalla tavalla kuin monet muut lajit.

Isompi keho & kävely

Isompi keho toimii liikkeessä hieman eri tavalla kuin pienempi keho ylimääräisen rasvakudoksen vuoksi. Kävely vaatii kehon painon kannattelua jokaisella askeleella. Suurempi kehonpaino kuormittaa alaraajan niveliä kävellessä, erityisesti polvia. Tämä voi johtaa epämiellyttäviin tuntemuksiin kävelyn aikana sekä luissa että lihaksissa. Kävely voi myös muuttua raskaammaksi ja väsymys tulee aikaisemmin.

Kokeile hidastaa nopeutta

Ikäviä tuntemuksia kehossa on havaittu erityisesti silloin, kun kävellään nopeasti. Jopa normaalinopeudella käveleminen voi olla vaikeaa. Kokeile hidastaa kävelyvauhtia, se voi auttaa. Alamäissä voit kokeilla ”vinokävelyä”: Sen sijaan että menet mäkeä suoraan alaspäin, kävele vinosti tien laidasta toiseen. Näin polveen ei kohdistu niin kovaa painetta kuin suoraan alaspäin käveltäessä.

Oikein kävellessä nivelet rasittuvat mahdollisimman vähän

Oikea kävelytekniikka rasittaa niveliä vähiten, mikä on hyvä isompikehoisen ottaa huomioon. Oikeaoppisessa kävelytyylissä koko keho osallistuu kävelyyn, eivät pelkästään alaraajat. Voit tarkkailla kävelytyyliäsi itse tai pyytää kaveria tarkkailemaan.

Mitä kehossa tapahtuu kävelyn aikana

  • Jalkaterät osoittavat lähes suoraan eteenpäin
  • Kun jalka heilahtaa eteen, ensimmäiseksi alustaan osuu kantapää (ei päkiä tai varpaat) mutta suhteellisen pehmeästi
  • Vartalon paino rullaa jalkapohjan yli kantapäästä varpaisiin saakka. Isovarvas irtoaa alustalta viimeisenä.
  • Rintakehään tulee selvä kiertoliike kävelyn aikana, samalla vastakkainen käsi heilahtaa eteen

Tässä kaksi mainiota videota oikeaoppisesta kävelytekniikasta:

Suomen Latu: Kävelytekniikka kuntoon (1 min)

HUS: Kävelytekniikka (8 min)

Mitä tehdä jos kävely kipeyttää nivelet tai lihakset toistuvasti?

On tavallista, että kävelyharrastuksen alkuvaiheessa keho reagoi kohonneeseen rasitukseen kipeytymällä. Kiputuntemusten pitäisi kuitenkin kadota alkuvaiheen jälkeen. Jos kävely aiheuttaa sinulle toistuvia kipuja, voi kävelytekniikan hiominen ammattilaisen avustuksella auttaa. Hakeudu fysioterapeutin tai liikunnan ammattilaisen pakeille

Jätä kommentti

Tässä blogissa saa kommentoida. Muistathan hyvät tavat. Poistan jälkikäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä laittomat sisällöt.  Arvostan eniten sellaista kritiikkiä, joka annetaan omalla nimellä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *